keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Peuran ulkofile uunissa


Peuran ulkofile uunissa kypsennettynä on yksi suosikkimme liharuoista. Ulkofileen pintaan hieron maustetahnan, ruskistan fileen nopeasti pannulla ja loppukypsennän uunissa. Pieni file kypsyy noin vartissa, joten nopeaakin peuran ulkofileen valmistaminen on. Meistä paras sisälämpö fileelle uunista otettaessa on n. 52 astetta. Asteitahan tulee vielä muutama lisää lihan tekeytyessä folion sisällä. Liha saa jäädä reilusti punertavaksi. Näin maku ja koostumus on kohdallaan. Tällainen riistaliha on auttamattomasti pilalla, jos sen kypsentää yli 60-asteiseksi. Kannattaa siis rohkeasti jättää kypsyys lähemmäs 50 astetta kuin 60 astetta.


Uunissa kypsennetty peuran ulkofile on suussa sulavan pehmeää koostumukseltaan. Jos maukkaalle lihalle kaipaa jotain kastiketta lisukkeeksi, sieni- tai punaviinikastike on hyvä valinta. Tällä kertaa tein ulkofileen seuraksi kermaisen kantarellikastikkeen. Lisäksi lohkoperunoita sekä hunajaisia ruusukaaleja. Eipä sitä muuta lautaselle kaivannut.


Peuran ulkofile uunissa

n.400 - 500 g peuran ulkofilettä
2 rkl ruokaöljyä
1 valkosipulin kynsi
n. 1 rkl rosmariinia
1 - 1 1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Laita mortteliin ruokaöljy, kuorittu ja paloiteltu valkosipulin kynsi, rosmariini ja suola. Hiero ainekset tahnaksi. Poista peuran ulkofileen päältä ylimääräiset kalvot ja hiero maustetahna lihan pintaan. Rouhi päälle vielä reilusti mustapippuria. Ruskista fileen pinnat nopeasti kuumalla pannulla. Loppukypsennä peuran ulkofile uunissa 200 asteessa, kunnes sisälämpö on haluttu. Kääri file folion sisälle n. 15 minuutiksi. Leikkaa sitten siivuiksi ja tarjoile.


Riista-aterialle juomaksi sopii hyvin luomuna viljelty, reilun kaupan The Storyteller Cabernet Sauvignon. Punaviini on väriltään rubiinin punaista, ja maku täyteläistä ja keskitanniinista. Maussa on myös mustaherukkaisuutta, mokkaisuutta, kevyttä suklaisuutta sekä hieman mustapippurisuutta. Riistaruokien lisäksi The Storyteller Cabernet Sauvignon sopii hyvin myös mausteisille liharuoille, pataruoille, lampaalle sekä koville ja kypsille juustoille. Viiniin ei ole valmistusvaiheessa lisätty sulfiitteja, eikä valmistuksessa ole käytetty eläinperäisiä tuotteita. Viini sopii siis myös vegaaneille. Viinin tuottaa Etelä-Afrikan suurin luomuviinien tuottaja, Stellar Winery. Reilun kaupan sertifiointi on parantanut Stellar Wineryn työntekijöiden työ- ja elinoloja. Työntekijät myös omistavat yhtiöstä 26 prosenttia.

  The Storyteller Cabernet Sauvignon saatu tuotenäytteenä Norex Selected Brands Oy:ltä

Ethän kommentoi alkoholia. Alkoholia koskevat kommentit poistetaan Valviran ohjeistuksen mukaan!


12 kommenttia:

  1. Moi! Eksyin tälle sivustolle ja täällä on aivan ihania reseptejä. Kuinka kauan sinulla on yleensä kestänyt, kunnes tämn peurafileen sisälämpö saavuttaa sen 52 astetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi, että vastaaminen venähti. Mukava kuulla, että olet löytänyt mieluisia reseptejä täältä. En ole sen tarkemmin koskaan aikaa katsonut, kun fileen kypsyessä olen valmistanut lisukkeita. Mutta nopeasti file valmistuu. Veikkaisin, että 15-20 min.

      Poista
  2. Tein juuri äsken, aivan mahtavaa!!! Aikaa meni maksimissaan 15 min (53 astetta +vetäytyminen). Todella pehmeää��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa! On kyllä liha ihan parhaasta päästä. Niin pehmeää ja makoisaa.

      Poista
  3. Juuri kävin ulkofileet pakkasesta, peuraa itse kaadettuna. Kanttarellitkin löytyi samasta paikasta, saa viikonloppuna herkutella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Eipä paljon parempia aineksia olekaan kuin peura ja sienet. Metsän antimia.:)

      Poista
  4. Hei.. Kuulostaa hyvältä reseptiltä ja hyvät nuo paisto-ohjeet, viimeksi kypsensin aivan liikaa ja nyt on ollut pitkä tauko ettei ole "huvittanut" tehdä uusiksi. Liian pitkä aika siinäkin, löysin vakuumipaketin pakkasesta pari vuotta vanha. Osaatko sen käyttöön antaa vinkkiä, vai sulatan ja haistan tarkalla vainulla ja valmistan ja syödään omalla vastuulla. File on priima ulkonäöltä, eikä yhtään sulanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan luottoresepti minulla. Useimmiten tulee laitettua näin. Ja rohkeasti vain jättää lämpötilan alle 60 asteeseen, niin maku ja koostumus on ihan eri luokkaa kuin ihan kypsäksi paistetussa. Joskus pakastimen kätköistä löytyy vanhempikin paketti. Samalla tavalla olen laittanut eikä mitään ole tullut. Kuitenkin hyvin pakattu ja koko ajan ollut umpijäässä.

      Poista
    2. Huh, helpotus... Teen ohjeesi mukaan ja suppiskastiketta lisukkein.. Kiitos tosi paljo sinulle. Mukavaa kevään odottelua, vaikka lunta on vielä paljon.

      Poista
    3. Toivottavasti maistuu! Ja hyvää kevään odotusta myös sinulle.

      Poista
  5. Kiitos! Oli todella hyvä. Rosmariini mulla tuoretta ja vs rouhetta. Oli niin mureaa. Suli suuhun. Uunista pois 51asteessa ja folioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuli hyvää. Peuran ulkofile on suussa sulavan pehmeää, kun ei kypsennä liikaa.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-