maanantai 1. tammikuuta 2018

Käristys peuran sydämestä


Saimme taas pitkästä aikaa peuran sydämen. Olen yleensä keittänyt sydämen mausteliemessä ja sitten se on syöty joko kylmänä leikkeenä tai sitten olen tehnyt siitä kastikkeen. Nyt ajattelin käyttää sydämen johonkin ihan muuhun, ja koska jääkaapissa oli pekoniakin, päätin kokeilla tehdä sydämestä käristystä. Sydämestä puhdistin kaiken ylimääräisen pois ja sitten pakastin sen kolmessa osassa. Pakastimessa annoin sydämen olla vain niin kauan, että se veti sopivaan kohmeeseen. Kohmeiset sydänpalat oli helppo leikata ohuiksi lastuiksi. Pekonia ajattelin aluksi lisätä käristykseen sen vuoksi, koska luulin pelkästä sydämestä tulevan liian vähän lihaa. Yllättävän paljon siitä kuitenkin lastuja tuli ja ihan hyvän kokoisen käristyksen pelkästä sydämestäkin olisi saanut. Mutta ei pekonikaan koskaan pahaksi ole, joten sitä meni mukaan reilusti. Ja antoi pekoni maun lisäksi käristykseen hyvin rasvaakin. Sydän on kuitenkin hyvin tiivistä ja rasvatonta. Noin tunnin haudutuksen jälkeen sydänlastut olivat pehmenneet sopiviksi. Sydämestä tehtyyn käristykseen tulee erilainen suutuntuma kuin käristyslihoista. Käristys ei ole niin mureaa, mutta ei se silti yhtään hassumpaa ollut. Sen verran hyvää käristyksestä tuli, että jatkossakin sydämistä käristystä tullaan tekemään.

Käristys peuran sydämestä

1 peuran sydän
2 pkt pekonia
1 iso sipuli
tarpeen mukaan voita
1 tlk lager olutta
n. 2 dl vettä
suolaa
mustapippuria myllystä

Laita puhdistettu ja kolmeen neljään osaan leikattu peuran sydän pakastimeen siksi aikaa, että se kohmettuu, ja leikkaaminen helpottuu. Leikkaa kohmeiset sydänpalat ohuiksi lastuiksi. Paloittele pekonit ja ruskista erissä pannulla. Ruskista sydänlastut pienissä erissä pekonista irroonneessa rasvassa, lisää tarvittaessa voita. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota pannulla pehmeäksi. Lisää joukkoon ruskistetut lihat ja kaada joukkoon olut. Lisää vettä sen verran, että ainekset hyvin peittyvät. Kiehauta ja hauduta sitten miedolla lämmöllä kannen alla n. 1 tunti, tai kunnes sydän on sopivan pehmeää. Tarjoile käristys perunamuusin ja puolukoiden kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-