sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kesäkurpitsacannelonit


Tässä tulee taas lisää kesäkurpitsareseptejä. Niitähän ei koskaan ole liikaa, koska kesäkurpitsahan on hyvin satoisa kasvatettava. Jos siis itse tulee kesäkurpitsaa kasvatettua, satoa tulee yleensä niin, että erilaisille resepteille on todellakin käyttöä, ettei siihen sitten vallan kyllästy. Kesäkurpitsa on kuitenkin siitä hyvä, koska se taipuu todella moneen. Suolaisesta makeaan. Makeista resepteistä kannattaa ehdottomasti kokeilla kesäkurpitsakakkua sekä kesäkurpitsamarmeladia.


Kesäkurpitsaahaan voi käyttää myös pastan sijaan. Ruoasta saa silloin hieman kevyemmän. Vaikka taitaa näissä kesäkurpitsacanneloneissanikin kaloreita riittää. Sen verran reilusti tuli juustoa käytettyä. Mutta oli tämä sitten hyvääkin. Kesäkurpitsacannelonien esivalmistelut veivät jonkun verran aikaa, mutta loppujen lopuksi aika nopeasti kesäkurpitsan siivut sai täytettyä ja rullattua. Tein täytteestä tietoisesti sen verran kiinteää, että se pysyi hyvin kesäkurpitsasiivun sisällä rullattaessa. Tomaattikastike toi ruokaan sitten riittävästi mehevyyttä.


Kesäkurpitsacannelonit

1 iso kesäkurpitsa
suolaa

Täyte:
tilkka ruokaöljyä
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattipyrettä
3 rkl vettä
1 1/2 dl juustoraastetta
1/2- 1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
oreganoa

Tomaattikastike:
tilkka ruokaöljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
400 g tomaattimurskaa
1 dl ruokakermaa
ripaus sokeria
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
oreganoa

Päälle:
1 1/2 - 2 dl juustoraastetta

Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin ohuiksi siivuiksi vaikka juustohöylällä. Itketä siivut ripottelemalla niiden päälle suolaa. Anna siivujen olla jonkun aikaa ja pyyhi niistä sitten ylimääräinen suola ja neste pois. Valmista täyte. Kuumenna pannulla ruokaöljyä. Ruskista siinä jauheliha. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Lisää sipulit pannulle jauhelihan joukkoon ja paista, kunnes sipulit pehmenevät. Sekoita joukkoon tomaattipyre ja vesi. Lisää joukkoon juustoraaste ja mausta seos suolalla, mustapippurilla ja oreganolla. Laita kesäkurpitsasiivuille noin ruokalusikallinen täytettä ja kierrä siivut rullalle. Nosta rullat voideltuun uunivuokaan. Valmista tomaattikastike. Kuumenna pannulla tilkka ruokaöljyä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynsi ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää pannulle tomaattimurska. Kiehauta ja lisää ruokakerma. Mausta kastike sokerilla, suolalla, mustapippurilla ja oreganolla. Keitä kastiketta kasaan n. 15 min. ja kaada kastike sitten uunivuokaan kesäkurpitsacannelonien päälle. Ripottele pintaan vielä juustoraastetta ja kypsennä sitten uunissa 200 asteessa n. 30 min., kunnes pinta on saanut hyvän värin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-