tiistai 19. syyskuuta 2017

Timjamiperunat, naudan ulkofileepihvit & kermainen pippurikastike


Sunnuntaisin on kiva syödä hieman paremmin, koska silloin meillä on eniten aikaa istua kaikki yhdessä ruokapöydän ääressä. Kunnon pihviateria on silloin yksi suosikeistamme. Mehevä naudan pihvi maukkaalla kastikkeella ja herkullisilla lisukkeilla sekä lasi punaviiniä kylkeen palan painikkeeksi. Mitäpä sitä paljon muuta kaipaisi? Viikonloppuna pääsimme taas herkuttelemaan hyvillä pihveillä, koska Atrialta saamani näytepaketti syksyn uutuustuotteista sisälsi myös naudan takuumureita ulkofileepihvejä. Lisukkeeksi kypsensin uunissa öljyssä ja mausteissa pyöräytettyjä perunan puolikkaita. Perunoiden alkaessa saada väriä paistoin pihvit pakkauksen ohjeen mukaan 2 minuuttia per puoli, maustoin suolalla ja pippurilla ja annoin hetken vetäytyä. Sillä välin kiehautin vielä kasaan mielettömän hyvän kermaisen kastikkeen, jossa maistuu pippuri, sinappi sekä konjakki. Tätä kastiketta tulee usein tehtyä tällaisten paksujen ja vähärasvaisten pihvien lisukkeeksi. Kastike sopii mainiosti muillekin naudan pihveille, kuin vain ulkofileelle. Tämä sunnuntaiateria valmistuu melko nopeasti ja ilman sen suurempaa vaivaa. Isoin työ on perunoissa, mutta niistäkin huolehtii suurelta osalta uuni. Helppoudestaan huolimatta erittäin maukasta, ja oikeastaan vain plussaa, kun hellan ääressä ei aterian eteen tarvitse koko päivää huhkia.

Timjamiperunat, naudan ulkofileepihvit & kermainen pippurikastike

Timjamiperunat:
perunoita
ruokaöljyä
timjamia
suolaa
mustapippuria myllystä

Naudan ulkofileepihvit:
1 pkt (2 pihviä) Atria Takuumureaa naudan ulkofileepihviä
ruokaöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Kermainen pippurikastike:
2 dl kuohukermaa
1 rkl pippurisekoitusta myllystä (musta-, viher- ja rosepippurit)
1 rkl Dijon hunajasinappia
1 rkl konjakkia
1 rkl hienonnettua persiljaa

Pese perunat hyvin, mutta älä kuori. Leikkaa perunat puoliksi ja kuivaa puolikkaista ylimääräinen kosteus pois esim. talouspaperilla. Pyöräytä perunat tilkassa ruokaöljyä ja mausta timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Laita perunan puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle leikkuupinta ylöspäin ja kypsennä uunissa 225 asteessa n. 45 min., kunnes perunat on kypsiä ja pinta saanut hyvän värin. Ota pihvit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen niiden paistamista. Paista pihvit pakkauksen ohjeen mukaan kuumalla pannulla tilkassa ruokaöljyä 2 - 4 min. molemmilta puolilta. Mausta pihvit suolalla ja mustapippurilla ja anna vetäytyä hetki folion sisällä. Kaada pannulle, missä paistoit pihvit, kuohukerma. Lisää joukkoon pippurisekoitus, sinappi ja konjakki. Kiehauta kastiketta, kunnes se menee vähän kasaan ja sakenee. Tähän menee muutama minuutti. Lisää lopuksi kastikkeeseen hienonnettu persilja.


Naudan ulkofileepihvit saatu Atrialta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-