maanantai 1. toukokuuta 2017

Punajuurisipsit


Vapun ja uuden vuoden aaton kaltaisiin juhliin kuuluu useimmiten pientä suolaista purtavaa, perunalastuja ja muuta vastaavaa. Tänä vappuna meidän sipsipussit jäivät kaupan hyllyyn, koska tein itse punajuurista sipsejä. Sipsejä voi tehdä mistä juureksista vain, ja ne ovat paljon terveellisempiä kuin kaupan valmiit sipsit. Ja vielä hyviäkin ovat. Itse tehtyjä juuressipsejä syödessä ei tarvitse potea ainakaan huonoa omaatuntoa. Ainoa huono puoli itse tehdyissä sipseissä on se, ettei niitä tule kerralla kovinkaan paljon. Yhdelle pellille ei kovin isoa määrää juureslastuja mahdu, ja silti niiden paahtaminen vie aikaa. Isolle porukalle juuressipsejä ei välttämättä kannata lähteä tekemään, mutta yhdelle tai kahdelle pellillinen silloin tällöin riittää hyvin.


Punajuurisipsit

2 - 4 punajuurta
oliiviöljyä
tummaa balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria myllystä
timjamia

Pese punajuuret huolellisesti. Sipseihin punajuuret voi käyttää kuorineen. Leikkaa punajuuret ohuiksi lastuiksi veitsellä, juustohöylällä  tai mandoliinilla. Kuivaa siivujen pinta ja lado ne uunipellille leivinpaperin päälle vierekkäin. Sivele lastuille hieman oliiviöljyä sekä balsamiviinietikkaa. Ripottele pinnalle hieman suolaa, mustapippuria sekä timjamia. Kuivaa uunissa 125-asteessa n. 1 tunti, kunnes lastut on rapeita. Voit kääntää sipsit puolessa välissä, jotta ne kuivuvat tasaisemmin. Kuivumista kannattaa muutenkin tarkkailla, ettei sipsit pääse palamaan. Kuivumisaika on paljon lastujen koosta kiinni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-