Sivut

perjantai 20. toukokuuta 2016

Paneroidut voikukat & ruohosipulidippi


Sattuneesta syystä meidän puutarha jäi viime kesänä huonolle hoidolle. Lähinnä nurmikon leikkuulla yritettiin pärjätä, ja sama linja jatkuu vielä tämänkin kesän. Sehän tietää sitä, että rikkakasvit ovat päässeet pihassa vähän riehaantumaan, kun melko rauhassa saavat olla. Varsinkin voikukkaa pukkaa kaikkialla. Kasvimaata katsoessakin voisi luulla, että meillä on voikukkaviljelmä. No, voihan niitä voikukkiakin syödä. Tänään teinkin voikukista pikkupurtavaa. Keräsin kukintoja, jotka pyöräytin kananmunassa, jauhoissa sekä mausteissa, ja paistoin pannulla rapeapintaisiksi. Öljynä käytin Bonredin punaista palmuöljyä, joka antaa paistettaville pinnoille hienoa väriä. Paneroitujen voikukkien lisukkeeksi tein pienen ruohosipulisen dippikastikkeen. Yrttimaa onkin tänä kesänä lähes ainoa, missä meillä jotain syötävää kasvaa. Kasvihuoneessakin pidetään välivuosi, ja toivottavasti ensi kesään mennessä ehdimme kasvihuoneen uudistamaan. Tarkoitus olisi vaihtaa vanha valokate lasiin. Sitten voikin taas alkaa uudella innolla kasvattamaan tomaatteja, paprikoita, chilejä ja kurkkuja.

Paneroidut voikukat & ruohosipulidippi

30 voikukkaa

Panerointi:
1/2 dl perunajauhoja
1 kananmuna
1/2 dl korppujauhoja
2 rkl parmesaaniraastetta
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria

Paistamiseen:
rypsiöljyä tai Bonred punaista palmuöljyä

Ruohosipulidippi:
1/2 dl creme fraichea
1 rkl silputtua ruohosipulia
tilkka sitruunamehua
ripaus suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria myllystä

Poimi turvallisesta paikasta juuri auenneita voikukan kukkia. Huuhtele kukat ja kuivaa varovasti talouspaperilla. Mittaa yhdelle lautaselle peunajauhot, yhdelle lautaselle vispaa rikki kananmuna ja kolmannelle mittaa korppujauhot, parmesaaniraaste ja mausteet sekaisin. Pyöritä voikukat ensin perunajauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi maustetuissa korppujauhoissa. Paista pannulla öljyssä molemmin puolin, kunnes kukat ovat rapsakoita. Sekoita dippikastikkeen ainekset keskenään ja dippaa paneroidut voikukat siihen.

6 kommenttia:

  1. Herkullisilta näyttävät nuo paneroidut voikukat,kiva idea:)

    VastaaPoista
  2. Hitsin pimpulat ! Koko piha täynnä ruokaa !!! Kiitos ja kokeiluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin löytyy raaka-aineet helposti.:) Kesä on ihanaa vuodenaikaa, kun ulkoa löytyy vaikka mitä syötävää.:)

      Poista
  3. Tässäpä erinomainen resepti! Kun sattuneesta syystä puutarhan hoito on jäänyt viimeisinä 5 vuotena vähän retuperälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne voikukatkin alkavat pihasta häviämään, kun ottaa ne hyötykasviksi.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-