tiistai 19. toukokuuta 2015

Raparperi-mansikkahilloke


Raparperien varret alkavat hiljalleen olla sen mittaisia, että saa aloittaa käytön. Sitä olen tässä jo jonkin aikaa odotellutkin, koska mielessä on ollut yksi resepti-idea, mihin tarvitsen raparperihilloketta. Eilen nyppäisin raparperipenkistä ensimmäiset varret ylös ja keitin pienen erän hilloketta. Koska pakastimessa oli vielä mansikoitakin, en tehnytkään hilloketta pelkästään raparperista. Mansikka ja raparperi täydentävät hienosti toisiaan ja mansikoilla hillokkeeseen sai väriäkin. Raparperi-mansikkahilloke sopii esimerkiksi lisukkeeksi muurinpohjaletuille sekä täytteeksi kakkuihin ja kääretorttuihin.

Raparperi-mansikkahilloke

5 dl raparperia kuorittuina kuutioina
5 dl paloiteltuja mansikoita pakastettuna tai tuoreena
tilkka vettä
n. 1 1/2 dl hillosokeria

Mittaa kattilaan raparperit, mansikat ja vesi. Kiehauta. Keitä hetken aikaa, kunnes raparperi alkaa pehmenemään. Lisää joukkoon hillosokeri ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Purkita hilloke kuumiin, desinfioituihin purkkeihin, ja säilytä viileässä.

10 kommenttia:

  1. Nam, tätä pitääkin tehdä mansikoitten kera. Olen keittänyt pelkästään raparperistä hilloa. Meillä on vasta noussut juuri ja juuri pintaan raparperit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkkä raparperihillokin on hyvää, mutta hyvin sopii myös mansikat joukkoon, ja saa värikkäämpää.:) Eiköhän ne raparperit sieltä kohta kunnolla kasvuun pyrähdä.:)

      Poista
  2. Ihana väri.tuo on niin hyvä klassikokombo monessa herkussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat antaa hyvän punan. Ilman niitä meidän raparpereista tulisikin aika värittömän vihreää hilloketta. Hyvä yhdistelmä on, makea mansikka ja kirpeä raparperi.:)

      Poista
  3. Hillossasi yhdistyy maku ja kauneus. Lurps...

    VastaaPoista
  4. Raparperista on moneksi, tein raparperijuomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Monenlaisia reseptejä on raparperistakin tullut kokeiltua.:) Erilaiset juomatkin on hyviä, mehut, simat jne.:)

      Poista
  5. Mikä tahansa se resepti-ideasi onkaan, se kuulostaa ihanalta jo nyt.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, seuraavaksi onkin resepti jo tulossa. Kesäistä herkkua.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-