tiistai 3. maaliskuuta 2015

Bataatti-perunamuusi


Perunamuusi toimii hyvänä lisukkeena monelle eri ruoalle. Tavalliseen perunamuusiinkin saa helposti vaihtelua monin eri keinoin. Yksi hyvä keino on käyttää perunan lisäksi myös muita juureksia. Palsternakan ohella bataatti on suosikkini perunamuusin piristäjänä. Bataatti antaa muusille kivan värin sekä hyvää makeutta. Nyt olikin hyvä aika laittaa muusiin myös bataattia, koska maakellarissa alkaa omat perunat olla vähissä. Viimeinen laatikollinen menossa, joten bataatin avulla sai muusissakin hieman säästeltyä perunoiden kulumista. Muusin maustoin savusuolalla, ja pieni savuisuus sopii hyvin makeahkolle bataatti-perunamuusille.

Bataatti-perunamuusi

n. 600 g bataattia
n. 800 g jauhoisia perunoita
25 g voita
n. 2 dl maitoa
maun mukaan savusuolaa

Pese ja kuori bataatit ja perunat. Lohko juurekset kattilaan ja lisää vettä päälle sen verran, että juuri peittyvät. Keitä, kunnes juurekset ovat pehmenneet, ja kaada sitten keitinvesi pois. Soseuta ja lisää joukkoon voi sekä maito. Mausta oman maun mukaan savusuolalla.

11 kommenttia:

  1. Hih, olipa hauska sattumus! Meilläkin syödään taännä bataatti-perunamuusia, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syödään aika useinkin perunamuusia, joten vaihtelukin muusissa virkistää. Bataattia tulee useimmiten mukana käytettyä. Muusista tulee sen kanssa entistä parempaa.:)

      Poista
  2. Kaunis väri:) Olen tehnyt bataattimuussia ihan vain bataatista,mutta voisi kokeilla joskus noinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen joskus aina pelkästä bataatista pyrettä. Siinä on vieläkin huikeampi väri. Muusiin taas tykkään käyttää myös perunoita.:)

      Poista
  3. En ole perunamuussin ystävä, mutta tämä voisi maistua. Ja onpa iloisen väristä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pitkään inhosin muusia, koska opiskeluaikoina sain siitä yliannostuksen huonon ruokalan vuoksi. Nyt taas muusi maistuu, kunhan on tarpeeksi kaikkea lisuketta.;) Bataatti-perunamuusi on kaikkein parasta.:)

      Poista
  4. Upean värinen muusi! Meillä syödään aika usein muusia... täytyykin testata tätä bataatti-versiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon värin bataatti antaa. Meillä myös on usein muusia. On se vaan parempaa kuin pelkät keitetyt perunat. Bataattia kannattaa kokeilla joukkoon.:)

      Poista
  5. Perunamuusikin kuuluu suosikkeihini, ja aika usein sitä syödäänkin. Täytyykin ensi kerralla kokeilla tätä bataattista versiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusi se vain sopii niin monen ruoan kanssa, ja on paljon parempaa kuin keitetyt perunat. Bataattia kannattaa aina välillä laittaa mukaan. Se antaa hyvän maun ja värin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-