keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vapputoivotus


Rommilla maustettu porkkanakakku (gluteeniton ja maidoton)


Toinen kerta toden sanoo. Nyt sain kakun nätisti pois vuoastaan. Eli viikonloppuna leipoessani tätä porkkanakakkua ensimmäisen kerran, minulle kävi ihan samalla tavalla kuin Appelsiineja ja Hunajaa -blogin Jaelille. Ensimmäistä kakkua en saanut ehjänä vuoastaan ulos, vaikka Jaelin kakusta viisastuneena, annoinkin kakun jäähtyä hyvin ennen vuoasta pois kumoamista. Kakku oli kuitenkin tosi hyvää, joten eilen otin uusintayrityksen haaveissa ehjä ja kuvauskelpoinen kakku. Ensimmäisen kakun leivoin ruusun malliseen silikonivuokaan, nyt vaihdoin vuoan toiseen. Ensimmäistä kakkua paistoin 40 minuuttia, eilen kakku oli uunissa 45 minuuttia. Muutama minuutti lisääkään ei olisi vielä haitannut, koska porkkanaraasteen ansiosta kakku on tosi mehevää. Annoin taas kakun jäähtyä kunnolla. Tällä kertaa kakku ei millään meinannut lähteä vuoasta. Ajattelin tällekin käyvän jo samalla tavalla, mutta antoihan se kakku yhtäkkiä periksi ja lähti kuin lähtikin ihan ehjänä vuoasta pois. Olen aina pitänyt perinteisistä, juustokuorrutteisista porkkanakakuista. Rommissa liotetut rusinat ja mantelijauho antavat porkkanakakulle uutta viehätystä ja tämä kakku onkin yhtä hyvää kuin perinteinen. Eikä tällekään kakulle kukaan kiellä kuorrutetta tekemästä, jos niin haluaa. Taidan itsekin seuraavalla kerralla kuorruttaa kakun, ja siitä tulee varmasti entistäkin parempaa.

Rommilla maustettu porkkanakakku (gluteeniton ja maidoton)

350 g hienoksi raastettua porkkanaa
3 kananmunaa
150 g fariinisokeria
125 ml oliiviöljyä
50 g Maizenaa
200 g mantelijauhoa
5 g leivinjauhetta
30 g murskattuja saksanpähkinöitä
75 g rusinoita
3 rkl rommia
2 1/2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
ripaus raastettua muskottipähkinää

Laita rusinat likoamaan rommiin mielellään yön yli. Vispaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää öljy joukkoon vähitellen sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vähitellen sekoittaen. Lisää lopuksi pähkinät, rusinat ja porkkanaraaste, ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Kaada taikina öljyttyyn kakkuvuokaan ja paista kakkua 170-asteisessa uunissa n. 35 min., kunnes kakku on tikulla koitettaessa kypsä. Anna kakun jäähtyä kunnolla, ja kumoa se sitten vuoastaan.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vihreä parsaa Bearnaise-kastikeessa


Eilen vihdoin onnisti, ja kaupasta löytyi lähes täydellistä vihreää parsaa. Parsat olivat lyhyitä, mutta kuitenkin ihanan ohuita, eikä nipuissa ollut yhtään nuupahtanutta parsaa, niinkuin pääsiäisen alla kaikki niput kaupoissa näkyivät olevan. Sopuhintaisiakin parsat olivat, joten ostettiin heti viisi nippua, jotta saadaan kerrankin syödä parsaa oikein kunnolla. Illalla kypsensin kaksi parsanippua keittämällä, ja tein Bearnaise-kastikkeen. Meistä parsa onkin kaikkein parasta Bearnaise- ja Hollandaise-kastikkeiden kera, mutta koska kastikkeet ovat niin tuhteja voimääränsä vuoksi, ei parsalla herkutella näiden kastikkeiden kanssa kuin kerran tai kaksi keväässä. Parsaa syödään kyllä tosi paljon, mutta muut kerrat valmistetaan sitten muilla tavoin, hieman kevyemmin. Nyt oli kuitenkin näin hyvien parsojen kanssa tehtävä myös kastike, ja tällä kertaa se oli Bearnaisea. Nyt tein kastikkeesta sipulittoman version, mutta välillä tulee keiteltyä myös ensin salottisipulin kanssa kastikkeen pohjaksi mausteliemi. Hyvää kastike on kuitenkin myös ilman sipulia.

Vihreää parsaa Bearnaise-kastikkeessa

Parsa:
2 nippua vihreää parsaa
n. 2 l vettä
1 rkl suolaa
2 palaa sokeria
sitruunamehua

Bearnaise-kastike:
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl valkoviiniä
4 keltuaista
200 g huoneenlämmössä pehmennyttä voita
2 rkl kuivattua rakuunaa
tilkka sitruunamehua
valkopippuria

Leikkaa vihreistä parsoista kova, puumainen tyviosa pois. Kiehauta kattilassa vesi. Lisää joukkoon suolaa, sokeripalat sekä sitruunamehua. Lisää parsat kattilaan, kun vesi kiehuu. Kun vesi alkaa uudelleen kiehua, voit katsoa parsojen kiehumisajan. Ohuet parsat kypsyvät parissa minuutissa, paksummat vievät 5 - 10 minuuttia. Valuta kypsät parsat keittiöpyyhkeen tai talouspaperin päällä. Valmista kastike. Mittaa kattilaan valkoviinietikka ja valkoviini. Lämmitä ja lisää joukkoon keltuaiset vispaten.  Vispaa, kunnes seos paksuuntuu ja kuohkeutuu. Nosta kattila liedeltä ja lisää huoneenlämmössä pehmennyt voi pieninä nokareina joukkoon. Vispaa hyvin koko ajan. Mausta kastike rakuunalla, sitruunamehulla sekä valkopippurilla. Tarjoa heti keitetyn parsan kanssa.


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pannupizza


Silloin, kun meillä tekee pizzaa oikein mieli, pitää pizzassa olla ohut ja rapea pohja. Siitä huolimatta, välillä maistuu myös paksupohjaiset pannupizzat. Varsinkin, jos teen pizzaa päivän ruoaksi, silloin valinta osuu useimmin juuri pannupizzaan. Pannupizza on ohutta pizzaa paljon täyttävämpää. Pohjataikinan teen aina tällä samalla ohjeella. Tulee hyvän kuohkea. Täytteet sitten aina vaihtelee sen mukaan, mitä kotoa sattuu löytymään tai mitä milloinkin tekee mieli. Eilen laitoin täytteeksi chilitonnikalaa, tomaattia ja mozzarellaa. Kovin kosteita täytteitä pannupizzaan ei kannata valita, koska se vaikeuttaa aina pohjan kypsymistä. Tomaattikastikekin saa olla aika paksua, eikä sitä kannata pohjalle levittää isoja määriä.

Pannupizza

Pohja:
2 dl vettä
1 tl sokeria
3/4 tl suolaa
3 tl kuivahiivaa
4 dl vehnäjauhoja

Täyte:
n. 2 rkl tomaattikastiketta
1/2 prk Rainbow chilitonnikalaa
n. 2 dl juustoraastetta
tomaatin siivuja
1/2 prk pieniä mozzarella-palloja
kuivattua basilikaa

Päälle:
tuoretta basilikaa

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen sokeri ja suola. Sekoita joukkoon pieneen määrään vehnäjauhoja sekoitettu kuivahiiva. Alusta joukkoon loput vehnäjauhot vähitellen ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen voideltuun piirakkavuokaan. Levitä pohjalle tomaattikastiketta. Valuta tonnikalasta ylimääräinen neste pois ja levitä tonnikala pohjalle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja lisää päälle tomaattisiivut ja mozzarella-pallot. Ripottele lopuksi pinnalle kuivattua basilikaa. Paista pannupizzaa uunin alatasolla 250 asteessa n. 15 min. Lisää valmiin pannupizzan päälle tuoretta basilikaa.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Macaron-leivokset


Sain juuri pääsiäisen alla aivan yllättäen paketin Urtekramin luomutuotteita. Pääsiäiseksi en vielä tuotteita ehtinyt kokeilemaan, mutta tänään käyttöön pääsi mantelijauho sekä kookosöljy. Paketin mukana tuli ohje Macaron-leivoksiin, ja halusin kokeilla, saanko ollenkaan noita ihania, mutta haastavia ranskalaisia herkkuja onnistumaan. Ja sainhan minä. Ei leivoksista vielä aivan täydellisiä tullut, mutta ensikertalaisena olen kyllä leivosten ulkomuotoon ja koostumukseen tosi tyytyväinen. Leivoksiin tuli rapsakka pinta, mutta sisältä jäivät vielä sopivan kosteiksi ja sitkeiksi. Ohjeessa oli leivosten täytteenä käytetty Rigoni-hilloa, mutta minä kehittelin itse kaakaoisen täytteen, ja pääsin samalla käyttämään myös kookosöljyä. Urtekramin kookosöljy sopii paisto- ja ruokaöljyksi. Sen lisäksi öljyä voi käyttää myös vartalo- sekä hiusöljynä. Nämä Macaron-leivokset sopisivat hyvin tulevan vapun makeaksi herkuksi kuohuviinin kera, mutta voi olla, ettei vappuna enää leivoksia ole jäljellä. Sen verran suussa sulavan hyviä ne ovat.

Macaron-leivokset
(n. 35 kpl)

Macaron:
110 g Urtekram mantelijauhoa
195 g tomusokeria
110 g valkuaisia huoneenlämpöisinä (n. 3 kananmunan)
55 g ruokosokeria
2 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
4 rkl Urtekram kookosöljyä
50 g voita
1/2 dl kaakaojauhetta
1 kananmuna
1 1/2 dl tomusokeria
muutama tippa rommiaromia

Vatkaa valkuaisia kulhossa. Kun ne alkavat vaahtoutua, lisää ruokosokeria ruokalusikallinen kerrallaan. Jatka vatkaamista, kunnes seoksesta tulee kiinteää ja kiiltävää. Seos on riittävästi vatkattu, kun voit kääntää kulhon ylösalaisin. Kääntele varovasti seoksen joukkoon keskenään sekoitetut mantelijauhot, tomusokeri sekä kaakaojauhe. Pursota massasta pellille leivinpaperin päälle pieniä nokareita n. 2,5 - 3 cm halkaisijaltaan. Anna macaronien levätä n. 15 - 30 min. ennen paistamista. Paista uunissa 140 asteessa n. 12 min. Jäähdytä, ja irrota vasta sitten pelliltä. Valmista täyte. Sulata kattilassa liedellä kookosöljy ja voi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, ja nosta kattila jäähtymään. Vatkaa keskenään kananmuna ja tomusokeri. Vatkaa joukkoon hieman jäähtynyt kaakaoseos, mausta seos rommiaromilla ja laita täyte jääkaappiin jähmettymään. Kun täyte on jähmettynyt levityskelpoiseksi, levitä sitä nokareet puolelle leivoksista ja paina toiset puolet vastakanneksi. Säilytä leivokset jääkaapissa. Leivokset voi myös pakastaa.


Tuotteet saatu Urtekramilta.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Lime-valkosuklaapannacotta mangososeella & paahdetulla valkosuklaalla


Pitihän pääsiäisaterialle joku jälkiruokakin tehdä, ja pannacotta on aina hyvä valinta. Hyydytysaikaa lukuun ottamatta se valmistuu nopeasti ja on herkullista. Tällä kertaa tein pehmeän valkosuklaisen pannacotan, jota piristin hieman limellä. Pääsiäiseen sopivaa keltaista väriä sain annokseen mangososeesta. Koska koko valkosuklaalevy ei mennyt pannacotan joukkoon, leikkasin loput suklaasta rouheeksi, ripottelin annosten päälle ja paahdoin rouheen nopeasti pienellä kaasupolttimella. Paahtaminen antaa valkosuklaalle kinuskimaisen maun.


Lime-valkosuklaapannacotta mangososeella & paahdetulla valkosuklaalla
(4 annosta)

Mangosose:
1 prk säilykemangoa

Pannacotta:
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
100 g valkosuklaata
1 limen raastettu kuori
2 - 3 rkl ruokosokeria
2 rkl limestä puristettua mehua
3 liivatelehteä

Päälle:
30 g valkosuklaata

Koristeeksi:
limen viipaleita

Valuta säilykemangoista liemi pois. Soseuta mangot sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi ja jaa sose tarjoiluastioiden pohjalle. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kuohukerma ja maito. Raasta joukkoon limen kuori. Kiehauta ja nosta pois liedeltä. Sulata sitten joukkoon paloiteltu valkosuklaa sekä ylimääräisestä vedestä puserretut liivatteet. Lisää seokseen ruokosokeri ja limen mehu. Jaa pannacottaseos tarjoiluastioihin mangososeen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti. Rouhi valkosuklaa ja jaa rouhe valmiiden pannacottien päälle. Paahda suklaarouhe varovasti kaasupolttimella. Koristele annokset limeviipaleilla.


Kermainen kahvikastike lampaalle


Lampaan paistille ostimme kaupasta lisukkeeksi minttuhyytelöä, mutta puoliso ei vain oikein pitänyt makean hyytelön ja lihan yhdistelmästä. Tein sitten nopean kermapohjaisen kastikkeen kahvilla maustaen. Kahvihan on myös lampaan kanssa aika perinteinen yhdistelmä. Kastikkeessa oli pehmeä kahvin maku, koska en halunnut sitä liian läpitunkevaksi. Palvatun lampaan ja kahvikastikkeen maut kelpasivat jo puolisonkin makunystyröille. Pitkäperjantain aterialla syötiin lisäksi muun muassa perunamuusia, voissa paistettua palsternakkaa sekä fetasalaattia. Ruokaa oli sen verran reilusti, että siitä riitti lauantaillekin. Kokkailemaan jouduin uudelleen vasta eilen, ja kevään ensimmäisenä t-paitakelinähän laitettiin tietenkin grilli kuumaksi.

Kermainen kahvikastike lampaalle

2 dl kuohukermaa
1 dl vahvaa kahvijuomaa
1/2 - 1 lihaliemikuutio
1 tl Dijon -hunajasinappia
mustapippuria myllystä
1 - 2 rkl vaaleaa kastikesuurustetta

Mittaa kattilaan kuohukerma ja kahvi. Kiehauta ja mausta lihaliemikuutiolla, hunajasinapilla sekä mustapippurilla. Suurusta kastike halutun vahvuiseksi. Tarjoa kastiketta lampaan lihan kanssa.



lauantai 19. huhtikuuta 2014

Itse palvattu karitsalampaan yrttipaisti


Pääsiäiseksi halusimme lammasta jossain muodossa. Täällä vain on kaupoissa hirveän huonot valikoimat. Pääasiassa lammasta löytyy pakastealtaasta paistin muodossa. Lampaan jauhelihaakin olisin halunnut kebablihan raaka-aineeksi, mutta eipä vain sitäkään ollut missään myynnissä. Kivikylän tehtaanmyymälästä lammasta löytyi kolmessa eri muodossa. Oli raakaa karitsalampaan yrttipaistia kotona kypsennettäväksi, nakkeja sekä palvattua paistia. Palvatussa paistissa oli kilohintaa niin paljon, ettei siitä tullut kauppoja, mutta mukaan lähti sekä yrttipaisti että nakkeja. Yrttipaistin päätimme palvata itse ja näin pääsimme vihdoin kokeilemaan myös kylmäsavustuskoneemme toimimista palvausuunina. Kaupassa käynnin jälkeen laitoimme paistin uuniin illalla puoli kahdeksan aikaan. Palvauksen aikana käytiin uusi leppäkiekko lisäämässä savustuslaatikkoon kaksi kertaa eli yöllä piti kerran nousta vaihto suorittamaan. Tarkoitus oli palvata paistia niin kauan, että lihan sisälämpötila näyttäisi 68 astetta. Herätyskelloa emme kuitenkaan laittaneet aamuksi soimaan, joten hieman aamukuuden jälkeen ylös noustuamme mittari näytti jo 69 astetta. Yksi aste enemmän ei kuitenkaan haitannut mitään. Paistin palvaus onnistui erittäin hyvin. Kypsyys oli juuri sopiva ja paistissa oli hyvä valkosipulin ja yrttien maku. Savun makuakin paistissa oli riittävästi. Noin 1,5 kilon lammaspaistin palvaukseen meni siis aikaa vajaa 11 tuntia.

Vihreää parsaa ja parmesaania


Parsasesongin pitäisi nyt olla parhaimmillaan, mutta olipa täällä meillä päin työn alla löytää mistään kaupasta kunnollisia parsanippuja pääsiäisen aterioille. Yksikin kauppaketju mainosti tarjouksessa olevia parsojaan ja mainoskuvassa parsat olivat tietenkin täydellisiä. Tuoreen vihreitä, pitkiä ja ohuita. Ja mitä löytyi kaupan vihannestiskiltä? Täysin nahistuneita, lyhyitä ja hirveän paksuja, parhaat päivänsä jo aikaa sitten nähneitä parsoja. Todellisuus ei vastannut ollenkaan mainoksessa ollutta kuvaa. Parsat jäivät sieltä ostamatta, koska eihän niistä olisi enää syötäväksi jäänyt edes puoltakaan. Ehkä juuri nuput olisivat vielä ruoanlaittoon kelvanneet. Toisesta kaupasta sentään vielä löytyi kaksi parsanippua, kalliimpaan hintaan, mutta toisen kaupan ala-arvoisiin parsoihin verrattuna kuitenkin jo paljon paremman laatuisia. Toinen parsanippu syötiin pitkäperjantain aterialla. Öljytyt parsat paahdoin suolalla ja mustapippurilla maustettuna uunissa kypsiksi ja uunista pois oton jälkeen ripottelin päälle sitruunan kuorta sekä reilusti raastettua parmesaania. Helppoa, mutta tosi maukasta.

Vihreää parsaa ja parmesaania

1 nippu vihreää parsaa
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
1 sitruunan raastettu kuori
reilusti raastettua parmesaania

Leikkaa parsoista kovat kannat pois ja kuori tarpeen vaatiessa paksumpia parsoja. Aseta parsat uunipellille leivinpaperin päälle ja pirskottele parsoille oliiviöljyä niin, että ne öljyyntyvät kauttaaltaan. Mausta parsat sormisuolalla ja mustapippurilla. Paahda parsat kypsiksi uunissa 225 asteessa n. 10 - 15 minuuttia parsojen koosta riippuen. Ota parsat uunista ja ripottele pinnalle sitruunan kuoriraaste sekä reilusti parmesaania. Tarjoile heti.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hyvää pääsiäistä!


Sitruunainen persikka-rahkakakku


En nyt alkanut pääsiäiseksi leipomaan mitään sen enempiä, koska muuta tekemistä oli yllin kyllin. Mutta eihän se pääsiäinen ole mitään ilman jotain rahkaleivonnaista, joten sellainen sentään piti eilen aamulla äkkiä pyöräyttää juhlistamaan pääsiäisen kahvipöytää. Pidän paljon enemmän murotaikinaisista rahkaleivonnaisista kuin pullapohjaisista, joten tein korkean rahkakakun. Murotaikinan joukkoon raastoin sitruunan kuorta. Se antaa taikinalle ihanasti makua, eikä sitruunasta mennyt sitten paljon mitään hukkaankaan, koska vielä pusersin tietenkin myös mehun rahkatäytettä maustamaan. Jottei kakku olisi ollut pelkkää rahkatäytettä, käytin persikkaa reilusti. Pääsiäisenähän perinteisesti piilotetaan suklaamunia, niin miksei myös kakkuun voisi piilotella vaikka persikoita. Eli tästä rahkakakusta löytyy persikoita sekä piilosta täytteen alta että myös koristeena päältä. Tänään kakkua ehdittiin jo palaset maistamaan aamupäivällä kahvin kanssa, ja aika nappiin kakku onnistui.


Sitruunainen persikka-rahkakakku

Pohja:
75 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 sitruunan raastettu kuori
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
500 g rahkaa
1 dl kuohukermaa
1 sitruunan mehu
2 kananmunaa
1 1/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 1/2 rkl perunajauhoja
1 iso prk (820 g) säilykepersikoita

Päälle:
säilykepersikoita

Kiille:
1/2 dl Hyytelösokeri Multia
1/2 dl vettä

Koristeeksi:
tomusokeria

Vaahdota keskenään huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna sekä vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sitruunan kuori sekä leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Asettele pohjan päälle n. 8 säilykepersikan puolikasta. Sekoita kulhossa rahka, kuohukerma, sitruunan mehu, kananmunat, sokerit sekä perunajauho hyvin yhteen. Kaada rahkaseos vuokaan persikoiden päälle. Paista kakkua uunissa 175 asteessa n. 1 tunti. Sammuta uuni ja anna kakun olla uunissa vielä 10 minuuttia. Jäähdytä kakku vuoassaan huoneenlämpöiseksi ja siirrä sitten tarjoiluvadille. Leikkaa loput säilykepersikan puolikkaat ohuiksi siivuiksi ja koristele niillä kakun pinta. Mittaa pieneen kattilaan hyytelösokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä hetki, kunnes sokeri sulaa. Anna seoksen hetki jäähtyä ja lusikoi sitten persikoiden päälle. Siivilöi kakun reunoille tomusokeria koristeeksi.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Vuokaleivät


Eilen aloitin päivän leipomalla pari reilun kokoista vuokaleipää. Aamulla ensimmäiseksi tein taikinan kohoamaan, ja aamulenkin jälkeen taikinan sai siirtää jo leipävuokiin. Leivät kohosivat uudelleen aamukahvin aikana, ja kahvin jälkeen olivat valmiita uuniin laitettavaksi. Reilun puolen tunnin päästä uunista saikin ottaa pois uunituoreet leivät. Kuoresta rapeat, sisältä pehmeät ja kuohkeat. Taikinassa käytin sekä vehnä- että ruisjauhoja. En halunnut tehdä pelkkää vaaleaa höttöleipää, mutta voi tietenkin käyttää pelkästään vehnäjauhojakin. Taikinaa voi halutessaan maustaakin, minä tein nyt ihan perusleivät ilman ylimääräisiä mausteita. Joskus leivän leipominenkin voi olla tosi helppoa eikä leipomiseen edes kulu paljon ylimääräistä aikaa, kun sen tekee suunnitellusti kaiken muun ohjelman sivussa.

Vuokaleivät
(2 leipää)

5 dl vettä
1 pala (50 g) tuorehiivaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl suolaa
2 kananmunaa
10 dl vehnäjauhoja
5 dl karkeita ruisjauhoja
3 dl juustoraastetta
1 rkl oliiviöljyä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna ja liuota joukkoon hiiva. Lisää hunaja ja suola. Riko joukkoon kananmunat ja sekoita. Alusta joukkoon vehnä- ja ruisjauhot vähitellen ja lisää jauhojen mukana myös juustoraaste. Vaivaa taikina ja lisää loppuvaiheessa oliiviöljy. Peitä kulho tuorekelmulla ja kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa 30 minuuttia. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja pyöräytä jauhotetulla alustalla kahdeksi pitkulaiseksi leiväksi. Laita leivät voideltuihin leipävuokiin ja kohota vielä liinan alla 30 minuuttia. Paista leivät uunissa 225 asteessa 35 - 40 minuuttia. Sivele juuri uunista otetut kuumat leivät kevyesti vedellä.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Nyhtökanaa kaakaoisessa olut-tomaattikastikkeessa


Nyhtökanan valmistamisesta ei ehtinyt kulumaan pitkääkään aikaa, kun jo piti tehdä taas uudelleen. Nyt halusin tehdä nyhtökanaa riisin kanssa syötäväksi, joten kastiketta piti olla reilummin kuin mitä esimerkiksi hampurilaisten väliin laitettaessa. Viime kerralla nyhtökana kypsennettiin liedellä, nyt tahdoin kanan uuniin. Ensin lähdin kehittelemään kastiketta, ja aluksi valitsin pääraaka-aineiksi oluen ja tomaatin. Tietysti kastikkeeseen kuuluu myös sipuli ja valkosipuli, sekä ilman muuta chili. Kastiketta kasaan keitellessä jotain selvästikin uupui, ja mieleeni juolahti kaakaojauhe. Kaakaota ja/tai tummaa suklaata on jo pitkän aikaa pitänyt kokeilla johonkin suolaiseen ruokaan, mutta uskallus ei ole vielä riittänyt. Nyt sitten ripsautin kastikkeen joukkoon ensin ruokalusikallisen kaakaojauhetta. Ei maistunut ollenkaan pahalta, joten toisenkin lusikallisen sekoittelin vielä sekaan. Kaakaojauhe antoi kastikkeelle tummaa sävyä niin väriin kuin makuunkin. Jatkossa pitää opetella kaakaojauhettakin käyttämään rohkeammin muuallakin kuin vain kaakaojuomassa tai makeassa leivonnassa.

Nyhtökanaa kaakaoisessa olut-tomaattikastikkeessa

n. 700 g maustamattomia koipipaloja tai kanankoipia
2 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
1 prk (70 g) tomaattipyreetä
2 dl olutta
500 g  tomaattimurskaa
2 - 3 rkl ruokosokeria
2 - 3 rkl worcestershire-kastiketta
2 rkl balsamicoa
2 rkl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
kuivattua meiramia
kuivattua timjamia
cayennepippuria
mustapippuria myllystä
suolaa

Ota kanat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Poista chilistä siemenet ja hienonna. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja kuullota sipuleita ja chilejä muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon tomaattipyree, ja perään olut. Kiehauta ja keitä hetken aikaa. Lisää pannulle tomaattimurska ja kiehauta. Mausta kastike ja keitä kasaan n. 20 minuuttia. Poista kanoista nahka ja laita kanat uunipataan. Kaada päälle kastike, ja sulje kansi. Hauduta kana kypsäksi 125-asteisessa uunissa vähintään 90 minuuttia, eli kunnes liha irtoaa luista. Nosta kanat pois kastikkeesta ja nyhdä lihat luista kahden haarukan avulla. Lisää lihapalat takaisin kastikkeen joukkoon, sekoita ainekset hyvin sekaisin ja laita pata vielä uuniin 200 asteeseen ilman kantta n. 30 minuutiksi. Tarjoile keitetyn riisin kanssa.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Banaaniletut (jauhoton ja maidoton)


Blogeissa ja lehdissä on jo pitkään kohuttu letuista, joihin ei tule ollenkaan jauhoja eikä maitoa. Pääsipä lettuohje Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa -keittokirjaankin. Eli kyseessähän on letut, joissa taikinaan tulee ainoastaan banaania ja kananmunaa. Sokeriakaan ei tarvita, banaani pitää makeudesta huolen. Halutessaan taikinan voi maustaa esimerkiksi kanelilla, vaniljasokerilla, kardemummalla, inkiväärillä... Banaaniletut ovat siis aika terveellisiä ja kevyehköjä. Ainoastaan paistamisessa pitää käyttää melko reilusti rasvaa, jottei letut kärvähdä ja pysyisivät kasassa. Aamiaiselle paistelin tänään ensimmäistä kertaa banaanilettuja, enkä tällä kertaa maustanut taikinaa mitenkään. Paistaminen ja lettujen kääntäminen sujui ongelmitta. Kahden banaanin ja kahden kananmunan taikinasta sain lettupannulla yhdeksän pientä lettua. Letuille sihtasin hieman tomusokeria, ja lisukkeeksi kaivoin pakastimesta hieman lakkoja ja pensasmustikoita. Jopa puoliso piti banaaniletuista, joten näitähän paistellaan toistekin.

Banaaniletut (jauhoton ja maidoton)

2 banaania
2 kananmunaa
(kanelia, vaniljasokeria, kardemummaa, inkivääriä jne.)

Paistamiseen:
juoksevaa kasvisrasvaa

Muussaa banaanit haarukalla ja vispaa joukkoon kananmunat, tai käytä taikinan tekemiseen esimerkiksi sauvasekoitinta. Mausta taikina halutessasi, ja paista sitten lettupannulla reilussa rasvassa ja miedolla lämmöllä letut molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Tarjoile erilaisten lisukkeiden kera.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Remoulade-kastike & savukampelat


Kylmistä kastikkeista remoulade-kastike on yksi parhaimmista. Se sopii lisukkeeksi varsinkin kalalle, mutta toimii myös lihan kanssa. Hampurilaisten väliinkin remoulade sopii paremmin kuin hyvin. Eilen tein kastiketta lisukkeeksi savukalalle, ja sopihan siihen dipata myös ateriaan kuuluneet rakuunaperunat. Harvemmin lisään remoulade-kastikkeeseen suolaa. Tälläkään kertaa suolaa ei tarvittu, koska etikkakurkku ja kaprikset tuovat kastikkeeseen jo itsestään suolaa, ja savukalassakin sitä oli riittämiin. Suolaa voi kastikkeeseen kuitenkin pikkaisen lisätä, jos siltä tuntuu, ja riippuen vähän siitäkin, mitä kastikkeen kanssa tarjoaa.

Remoulade-kastike

2 dl turkkilaista jogurttia
1 dl majoneesia
1 tl Dijon -hunajasinappia
1 pieni punasipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 dl punaista paprikaa hienoksi silputtuna
1 dl etikkakurkkua hienoksi silputtuna
1 rkl pieniä kapriksia
mustapippuria myllystä
2 rkl tilliä
(suolaa)

Mittaa kulhoon jogurtti, majoneesi ja sinappi, ja sekoita ainekset hyvin yhteen. Lisää joukkoon sipuli, paprika, etikkakurkku sekä kaprikset, ja sekoita ainekset tasaisesti yhteen. Mausta kastike mustapippurilla ja tillillä. Lisää tarvittaessa suolaa. Laita kastike viileään ja anna makujen tasaantua ennen tarjoilua.


Kampela on yksi parhaimmista savukaloista, mutta nykyään sitä on vain niin mahdottoman vaikea saada mistään. On jo useampi vuosi aikaa siitä, kun viimeksi on savukampelaa syöty. Torstaina kaupassa oli kokonaisia punakampeloita myynnissä kalatiskillä, eikä siitä voinut kävellä ohi ostamatta. Otettiin neljä punakampelaa, jotka nipin napin mahtuivat savupönttömme ritilälle. Kampelat suolasin etukäteen ennen savustamista karkealla merisuolalla. Ennen pönttöön laittoa pyyhein kaloista ylimääräiset suolat pois ja kuivasin pinnat. Pönttöön kalat menivät, kun mittari näytti 250 astetta ja savustamiseen meni aikaa 40 minuuttia.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Sitruunaiset rakuunaperunat


Nyt on tullut usein tehtyä erilaisia lohkoperunoita joko perjantaisin tai lauantaisin. Ihan vain siksi, että maakellarissa on vielä kolme laatikkoa perunoita jemmassa, ja kunhan ilmat alkavat lämpenemään, kellaria ei pidä millään tarpeeksi viileänä, ja sitten perunat alkavat äkkiä jo itämään käyttökelvottomiksi. Lohkoperunat on hyvä konsti saada perunoita kulumaan kerralla vähän enemmän. Keitettynä perunaa ei mene lähellekään niin paljon alas kuin uunissa lohkoina valmistettuina. Yksi suosikkiyrttini lohkoperunoille on rakuuna. Sillä tulee usein perunoita maustettua. Tällä kertaa laitoin myös minttua, sekä pusersin sekaan sitruunamehua. Sitruuna antaa kivan, raikkaan maun. Nämä lohkoperunat sopisivat lisukkeeksi vaikka pääsiäispöytään, ainakin makujensa puolesta.

Sitruunaiset rakuunaperunat

10 reilun kokoista perunaa
1 rkl kuivattua rakuunaa
2 tl kuivattua minttua
mustapippuria myllystä
suolaa
2 rkl ruokaöljyä
n. puolen sitruunan mehu

Pese perunat huolellisesti ja leikkaa kuorineen lohkoiksi. Mausta perunat rakuunalla, mintulla, mustapippurilla ja suolalla. Sekoita joukkoon ruokaöljy sekä sitruunamehua. Levitä perunalohkot uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä uunissa 200 asteessa n. 30 - 45 minuuttia, kunnes perunat on kypsiä ja saaneet sopivasti väriä.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tomaatti-mozzarellamuffinit


Tänään leivoin pitkästä aikaa suolaisia muffineja. Liian harvoin tulee tehtyä, vaikka muffinit valmistuvatkin käden käänteessä. Taikinaan laitoin aurinkokuivattuja tomaatteja, mozzarellaa sekä oliiveja. Takuuvarma yhdistelmä. Mausteeksi riitti suolan lisäksi basilika ja mustapippuri. Muffinien päälle raastoin vielä Parmesaania.

Tomaatti-mozzarellamuffinit

2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 tl kuivattua basilikaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
2 rkl sulatettua voita
1 dl pieneksi paloiteltuja aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl pieneksi paloiteltuja vihreitä oliiveja
125 g mozzarellaa pieneksi paloiteltuna

Päälle:
raastettua Parmesaani-juustoa

Sekoita keskenään kulhossa jauhot, leivinjauhe sekä mausteet. Riko joukkoon kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon ruokakerma sekä sulatettu voi. Lisää muut ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin ja ripottele muffinien pinnalle Parmesaania. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Skottimunat


Melkein aina, kun meille ostetaan jauhelihaa, puolisolta kuuluu kysymys, tekisinkö taas skottimunia. No, en nyt sentään ihan joka kerta ala skottimunia valmistamaan, koska niissä on pikkaisen enemmän työtäkin, kuin monessa muussa jauheliharuoassa, ja vaihtelukin virkistää. Mutta, tottakai, skottimuniakin pitää välillä tehdä. Ne lienevät jauheliharuoista kaikkein suurinta herkkua puolisolle, joten pitäähän sitä silloin tällöin sen verran vaivaa nähdä. Viikonloppuna ostin jauhelihaa juurikin skottimunat mielessä, ja eilen puolisoa odotti töistä tullessa mieluisa ateria. Skottimunat voisi uppopaistaa öljyssä, mutta itse ainoastaan paistan munille pinnan pannulla öljyssä ja loppukypsennän uunissa. Kuluu vähemmän öljyä, ja hyviä skottimunista tulee näinkin vähän terveellisemmällä tavalla. Jauhelihamassan mausteitahan voi vaihdella mielensä mukaan. Harvemmin itsekään maustan skottimunia joka kerta samoilla mausteilla.

Skottimunat
(4 kpl)

4 keitettyä kananmunaa

Jauhelihaseos:
n. 600 g jauhelihaa
1/2 - 3/4 rkl suolaa
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
mustapippuria myllystä

Leivitykseen:
n. 1/2 dl vehnäjauhoja
n. 1/2 dl ruiskorppujauhoja
1 kananmuna

Paistamiseen:
ruokaöljyä

Sekoita mausteet jauhelihaan tasaisesti. Jaa jauhelihamassa neljään osaan ja taputtele ohuiksi levyiksi. Päällystä kuoritut kananmunat kauttaaltaan jauhelihalevyillä niin, ettei pintaan jää reikiä. Pyörittele munat ensin vehnäjauhoissa, sen jälkeen kevyesti vatkatussa raa'assa kananmunassa ja sitten vielä korppujauhoissa. Kuumenna pannulla öljyä ja paista skottimuniin kauttaaltaan kaunis pinta.  Laita skottimunat sen jälkeen uunivuokaan ja loppukypsennä uunissa 200 asteessa n. 20 min.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Karamellisoidut lanttukuutiot


Yksi kaikkein suosituimmista lisukkeista meillä on pannulla paistetut ja siirapilla karamellisoidut lanttukuutiot. Lanttu ja siirappi todella kuuluvat yhteen, ja siirapin makeus pehmentää hienosti lantun voimakasta makua. Lanttukuutioita tulee paisteltua ruoan lisukkeeksi talviaikaan tämän tästä. Jo pelkkä pannulta tuleva tuoksu on ihana, ja maku vieläkin ihanampi.

Karamellisoidut lanttukuutiot

nokare voita
1 lanttu
n. 1/2 dl tummaa siirappia
mustapippuria myllystä
suolaa

Pese ja kuori lanttu, ja leikkaa sitten kuutioiksi. Sulata pannulla nokare voita ja lisää joukkoon lanttukuutiot. Paista kuutioita keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes lanttu pehmenee ja kuutiot saavat hieman väriä. Kaada joukkoon siirappi, kiehauta ja paista, kunnes lanttukuutiot karamellisoituu. Mausta lanttukuutiot mustapippurilla ja suolalla. 


Sinappikyljykset & uunijuurekset


Viikonlopun aikana oli suunnitelmissa kokata useampikin juttu, mistä olisi saanut blogiinkin sisältöä, mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Yksi juttu jäi vielä kokkaamatta, leipomiset taas levähtivät uunissa kuvauskelvottomiksi, vaikka maku olikin kohdillaan. Eikä tämä eilisen aterian annoskuvakaan paljon ulkonäöllä koreile. Päälle ripoteltu pakastepersiljakin suli nopeammin kuin ehdin kuvia ottamaan vähemmän freesin näköiseksi. Olin jo vähällä luopua tämänkin reseptin julkaisusta, mutta huonosta kuvasta huolimatta, tämä on oikein mainiota ruokaa. Esivalmisteluihin ei mene kovin paljon aikaa ja kyljykset ja juurekset valmistuvat samassa astiassa yhtä aikaa ilman ylimääräistä rasvaa sekä ilman ylimääräistä tiskiä. Kannen alla juurekset hautuvat kypsiksi samalla, kun kyljykset kypsyvät maukkaan mureiksi. Tähän tapaan useimmiten valmistan porsaan kyljykset, koska tämä on niin vaivaton ruoka, ja kuitenkin niin herkullista. Kuvasta huolimatta...

Sinappikyljykset & uunijuurekset

Uunijuurekset:
perunoita
porkkanoita
palsternakkaa
lanttuja
sipulia
kuivattua rakuunaa
mustapippuria myllystä
suolaa

Sinappikyljykset:
porsaankyljyksiä
suolaa
mustapippuria myllystä
Dijon -hunajasinappia

Pinnalle:
persiljaa

Kuori ja lohko juurekset kannelliseen uunivuokaan. Mausta juureslohkot rakuunalla, mustapippurilla ja suolalla, ja sekoita ainekset hyvin sekaisin. Mausta kyljykset molemmin puolin suolalla ja pippurilla ja levitä kyljyksille kauttaaltaan hunajasinappia ohut kerros. Aseta kyljykset uunivuokaan juuresten päälle, laita kansi päälle ja kypsennä uunissa 200 asteessa n. 1,5 tuntia. Poista kansi 20 - 30 minuuttia ennen valmistumista, jotta kyljykset saavat pintaan väriä. Ota vuoka uunista ja anna ruoan hetki vetäytyä. Ripottele ruoan pinnalle reilusti hienonnettua persiljaa.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Beluga-linsseillä ja maissilla täytetyt paprikat


Täytettyihin paprikoihin meillä ei kyllästytä varmaan koskaan. Viikollakin tein taas neljästä paprikasta täytettyjä, ja tällä kertaa halusin kokeilla täytteeseen linssejä. Meillä olisi kaapissa ollut vihreitä ja punaisiakin linssejä, mutta nyt maltoin käyttää Beluga-linssejäkin. Ensimmäiset Beluga-linssit jouduin tilaamaan netin kautta, mutta viime kerralla lähikaupungissa käydessä ilokseni huomasin, että sieltäkin kaupoista jo Beluga-linssejä löytyy. Ostin niitä lisää varastoon, ja nyt niitä ei enää tarvitsekaan käyttää säästeliäästi ja harkiten. Pelkkää linssitäytettä en halunnut tehdä, joten laitoin mukaan myös maissia. Maissi on hyvää. Täyte itsessään oli jo niin hyvää, että olisin voinut syödä sen sellaisenaankin, mutta olihan se kivampi tarjota paprikoiden sisältä ja paprikoista sai tietenkin lisää makuakin.

Beluga-linsseillä ja maissilla täytetyt paprikat

4 paprikaa

Täyte:
2 dl Beluga-linssejä
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
pala purjoa
1 prk maissinjyviä
100 g chilituorejuustoa
1 rkl Balsamicoa
yrttisuolaa
jeeraa
mustapippuria myllystä

Päälle:
juustoraastetta

Keitä Beluga-linssit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna pannulla oliiviöljy. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet ja kuullota sipulit pannulla pehmeiksi. Hienonna purjo ja lisää pannulle sipuleiden joukkoon. Valuta maissista ylimääräinen neste pois ja lisää pannulle sipuleiden joukkoon. Paista hetki ja ota pannu sitten liedeltä. Lisää pannulle kypsennetyt Beluga-linssit ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Mausta seos Balsamicolla, yrttisuolalla, jeeralla ja mustapippurilla. Halkaiset paprikat ja poista siemenet. Täytä paprikan puolikkaat linssi-maissitäytteellä ja aseta paprikat uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kypsennä uunissa 200 asteessa n. 35 - 45 minuuttia, kunnes paprikat kypsyvät ja pinta saa väriä.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Chilitonnikalapasta


Harvoin suunnittelen ruokalistaa kovinkaan pitkälle eteen päin. Enemmän onkin yleensä niin, etten vielä aamulla tiedä mitä päivällä tullaan syömään, ja usein alan miettimään ruokapuolta vasta siinä vaiheessa, kun ruoan valmistuskin pitäisi jo aloittaa. Niin syntyi tämäkin pasta edellispäivänä tyyliin "mitä kaapista löytyy" ja ateria alkoi hahmoittumaan vasta kokkausta aloittaessa. Ilman sen kummempia suunnittelematta lopputuloksena oli varsin maukas pasta-ateria. Enemmänkin olisi tehnyt mieli syödä, mutta pitihän sitä jättää vielä eväsruoaksikin.

Chilitonnikalapasta

500 g pennepastaa

Kastike:
1 prk Rainbow chilitonnikalaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
1 prk (120 g) smetanaa
1 - 2 dl vihreitä oliiveja
1 - 2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
n. 1 dl pastan keitinvettä
mustapippuria myllystä
basilikaa
suolaa

Tarjoiluun:
juustoraastetta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kaada pannulle tonnikalapurkista öljyä, kuumenna ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää joukkoon tonnikalapurkin loppusisältö, hienonna purkissa olevat chilipalot joukkoon, ja jatka paistamista hetken aikaa. Lisää pannulle tomaattipyre, smetana, vihreät oliivit siivutettuina sekä paloitellut aurinkokuivatut tomaatit. Kiehauta ja lisää joukkoon pastan keitinvettä sen verran, että kastike sopivasti ohenee. Mausta kastike mustapippurilla, basilikalla ja suolalla. Sekoita kastikkeen joukkoon ylimääräisestä vedestä valutettu kypsä pasta. Raasta päälle reilusti juustoraastetta juuri ennen tarjoilua.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Banaani-marenkipiiras


Parsasesonki alkoi meillä jo tässä taannoin, ja sehän tietää aina ylimääräisiä valkuaisia, koska ensimmäiset parsat syömme aina joko Hollandaise- tai Bearnaise-kastikkeen kanssa, ja niihinhän kananmunista kuluu vain keltuaiset. Niinpä neljälle ylijäämävalkuaiselle piti taas keksiä jotain käyttöä, ja halusin tehdä jonkun makean piirakan pehmeällä marenkikuorrutteella, johon vain polttaisin toholla väriä pintaan. Sen kummemmin en viitsinyt alkaa leipomaan, joten piirakkaan tuli keksipohja, ja näin vältyin uunin käytöltä. Marjoista olisi tietenkin voinut tehdä jonkinlaisen täytteen, mutta halusin piirakkaan hedelmiä. Meillä ei ollut muuta kuin banaaneja, mutta niitä olikin mukava vaihteeksi kokeilla johonkin erilaiseen. Niin valmistui herkullisen makea piirakka, joka on parhaimmillaan juuri valmistuttuaan. Koska piirakan koostumus alkaa jääkaapissa kostuessaan pikkuhiljaa huonontua, piirakkaa ei kannata tehdä kovin paljon etukäteen ennen tarjoilua.


Banaani-marenkipiiras

Pohja:
200 g Digestive -keksejä
75 g voita

Banaanitäyte:
25 g voita
2 rkl ruskeaa raakaruokosokeria
4 banaania
1/2 dl banaanilikööriä
2 tl vaniljasokeria

Marenkikuorrutus:
4 kananmunan valkuaista
1 1/2 dl tomusokeria
1 tl maissitärkkelysjauhoa

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin, jotta pohja jähmettyy. Kuori ja viipaloi banaanit. Sulata pannulla voi ja lisää joukkoon sokeri. Paista, kunnes sokeri sulaa voin joukkoon. Lisää pannulle banaaniviipaleet ja banaanilikööri ja paista, kunnes banaanit alkavat pehmetä ja karamellisoitua, ja neste sakenee. Mausta banaanitäyte vaniljasokerilla ja ota pannu liedeltä. Levitä banaanitäyte piirakkavuokaan keksipohjan päälle ja laita vuoka takaisin jääkaappiin jäähtymään. Valmista marenki. Vaahdota valkuaisia kulhossa ja lisää joukkoon vähitellen tomusokeria koko ajan hyvin vatkaten. Vatkaa loppuvaiheessa mukaan myös maissitärkkelysjauho. Kun vaahto on kovaa ja kiiltävää, ja pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa, levitä marenki piirakkavuokaan banaanitäytteen päälle. Painele pinta ruokalusikalla epätasaiseksi ja polta pintaan lopuksi väriä kaasupolttimella. Jos et omista kaasupoltinta, voit laittaa piirakan hetkeksi uuniin grillivastuksen alle saamaan väriä.


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Taimikatsaus


Meillä alkaa pian olla pieni viidakko sisällä. En edes vielä ehtinyt kaikkia tomaatin siemeniä kylvämään, vaan kylvin aluksi vain osan. Ainoastaan kaksi siementä jäi itämättä, joten nyt meillä on tomaatin taimia 34 kappaletta. Ei tule olemaan tomaateista pulaa, jos kaikki taimet edelleen vain jatkavat kasvuaan. Kerran olen taimet jo koulinut isompiin purkkeihin, mutta nyt pitää ihan lähipäivinä käydä ostamassa isompia muoviruukkuja ja koulia taimet uudelleen. Tällä kertaa parempaan multaan, taimimulta on taimille jo liian ravinneköyhää. Näyttää siltä, että taimet alkavat jo kaipaamaan lannoiketta, ja kasteluveden mukana olen nyt antanut ensi hätään hieman lannoikettakin.


Chilin ja paprikan taimiakin on toiset kolmisenkymmentä kappaletta. Chileistä ja paprikoista vain on osa taimista mennyt vähän sekaisin, koska luulin muistavani, mihin kylvin mitäkin. Senhän tietää, miten siinä kävi. Vahingosta viisastuneena joka ikinen tomaatin taimi sai ikioman kertakäyttölusikan nimikyltikseen. Chilien ja paprikoiden lajikkeet sentään selviää helpolla viimeistään satovaiheessa, joten ei sen suurempaa hätää kuitenkaan.


Viikko takaperin kylvin myös ensimmäiset siemenet maailman suurimmasta kurpitsasta. Kaikki neljä siementä itivät, ja taimet ovat jo hyvässä kasvussa. Siemeniä on vielä jäljelläkin, joten todennäköisesti niitä tulee laitettua kasvamaan vielä lisääkin. Pitää varmaan vain tehdä taimilahjoituksia tuttaville lähempänä kesää, koska eihän nuo kaikki taimet millään meidän pihaan mahdu kasvamaan, vaikka iso piha onkin. Yrttejäkin on jo esikasvamassa, ja lisää erilaisia kylvöksiä pitää tehdä lähiaikoina.


Pieni silmäteräni on jalokastanjapensaan alku. Sain kaksi kastanjaa, siis ihan niitä syötäviä pähkinöitä, kasvamaan laitettavaksi. Epäilin, tuleeko niistä mitään, mutta toinen itikin tosi nopeasti, ja nyt meillä on pikkuinen pensaan alku kasvamassa. Toisessa kastanjassa ei ole näkynyt elonmerkkiä, mutta hienoa, että edes toinen alkoi kasvamaan. En tiedä tuleeko kastanjapensas pärjäämään meidän kasvuvyöhykkeellä talvia, mutta aina on hauska kokeilla.

Aurajuusto-punajuurilasagne


Eilen jääkaappi ammotti vähän tyhjyyttään viikonlopun jäljiltä, kun vielä maanantainakaan kukaan ei toimertunut hakemaan kaupasta täydennystä. Ruoanlaittoajan lähestyminen aiheutti siis jonkin verran päänvaivaa, koska raaka-aineita oli niukalti. Tai lähinnä kylmätuotteet olivat vähissä, kellarissa vielä riittää juureksia ja ruokakomero on aina täynnä kuivatuotteita ja säilykkeitä. Niiden pohjalta piti sitten päivän ateriaa lähteä säveltämään. Lasagnelevyjä löytyy kaapista aina, joten oli korkea aika pitää taas lasagnepäivä. Viime kerrasta oli jo liian paljon aikaa. Jääkaapissa oli nippa nappa riittävästi maitoa kastikkeen tekoon, Aurajuustopaketti sekä juustoa raasteeksi lasagnen päälle. Maakellarista hain kaksi reilun kokoista punajuurta kastikeaineiksi. Aurajuustohan sopii hyvin punajuuren kanssa yhteen, joten miksei lasagnessakin. Punajuuret olivat aika makeita, joten kastikkeesta tuli makeahkoa, mutta se toimi hyvin suolaisemman Aurajuustokastikkeen rinnalla. Puolison reaktiota hieman pelkäsin, vaikka pitääkin punajuuriruoista, mutta vain tietyissä muodoissa. Borssikeittoa ei suostu syömään, joten arvelutti, tuliko lasagneen punajuurta liikaa ja vääränlaisessa muodossa. Mutta lasagne kelpasi, ja erityisesti punajuurikastikkeen makeus miellytti. Itsekin pidin tästä lasagnesta, ja punajuuren ansiosta tähän tuli aivan huikea värikin.

Aurajuusto-punajuurilasagne

15 täysjyvälasagnelevyä

Punajuurikastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 reilun kokoista punajuurta
500 g tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl balsamicoa
mustapippuria myllystä
timjamia
suolaa
(kastikesuurustetta)

Aurajuustokastike:
2 - 3 rkl voita
2 - 3 rkl vehnäjauhoja
6 dl kevytmaitoa
1 pkt Aurajuustoa
suolaa

Päälle:
2 - 3 dl juustoraastetta

Kuori ja hienonna sipuli. Pese ja kuori punajuuret ja raasta esimerkiksi monitoimikoneen raastimella raasteeksi. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja kuullota hienonnettua sipulia miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia. Lisää punajuuriraaste ja jatka paistamista n. 10 - 15 minuuttia välillä sekoitellen. Kaada joukkoon tomaattimurska ja huuhtele purkki desillä vettä. Kiehauta ja mausta kastike hunajalla, balsamicolla, mustapippurilla, timjamilla ja suolalla. Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä kannen alla n. 20 - 30 minuuttia. Voit halutessasi hieman suurustaa kastiketta kastikesuurusteella loppuvaiheessa, jos irtonaista nestettä on liikaa. Punajuurikastikkeen hautuessa, valmista Aurajuustokastike. Sulata pienessä paksupohjaisessa kasarissa voi. Lisää joukkoon jauhot ja kiehauta. Älä päästä ruskistumaan. Lisää joukkoon vähitellen maito koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää kastikkeeseen murennettu Aurajuusto, ja anna juuston sulaa koko ajan kastiketta sekoittaen, jottei se pala pohjaan. Kun kastike on tasaista, nosta kasari liedeltä. Mausta Aurajuustokastike suolalla. Kaada uunivuoan pohjalle hieman Aurajuustokastiketta. Lado päälle kerros lasagnelevyjä. Levitä levyjen päälle taas ohut kerros Aurajuustokastiketta ja sitten punajuurikastiketta. Tee kerroksia niin kauan kuin aineksia riittää. Viimeisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain Aurajuustokastiketta. Ripottele lopuksi pinnalle juustoraastetta ja kypsennä lasagnea uunissa 200 asteessa n. 30 - 40 minuuttia. Anna vetäytyä n. 15 minuuttia ennen tarjoilua.

 

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Puolukkakukko


Talven aikana on tullut käytettyä marjoja ihan liian vähän. Pakastin on edelleen marjoja ihan pullollaan. Ei kai niitä sitten vain malta säälimättä käyttää, koska marjastus on kovaa työtä. Nyt pitää vain ottaa loppukiri, jotta saisi pakastimeen tilaa tulevalle marjasadolle. Eilen iltapäivällä leivoin puolukoista kukkoa. Aiemmin olen tehnyt vain mustikkakukkoja, mutta yhtä hyvin puolukka ja ruis toimivat yhdessä. Vaniljajäätelön kanssa lämmin marjakukko hupenee huomaamatta. Verraton perinneherkku!

Puolukkakukko

Taikina:
125 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 dl karkeita ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl puolukoita
3/4 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Vaahdota keskenään huoneenlämmössä pehmennyt voi sekä fariinisokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele puolet taikinasta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita keskenään puolukat, sokeri ja perunajauho ja levitä marjaseos piirakkapohjalle. Kaulitse lopputaikina levyksi ja ota muotilla kuvioita täytteen päälle. Paista kukkoa 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön kera.