maanantai 17. marraskuuta 2014

Lämmin linssi-katkarapusalaatti


Arkistoissani oli jemmassa vielä yksi resepti, joka tuli kehiteltyä Valion maustevoikampanjan yhteydessä. Nähköön sekin blogissani vihdoin päivänvalon, vaikka onhan resepti jo pitkään löytynyt Valionkin sivuilta. Eli kyseessä on lämmin salaatti linsseistä ja katkaravuista muine herkkuineen. Useimmiten teen kylmiä salaatteja, mutta ruokaisammat salaatit ovat välillä mukavia myös lämpiminä. Tämä salaatti menee sellaisenaan kevyenä lounaana, mutta se toimii myös hyvänä lisukkeena vaikkapa kalalle. Salaattiin käytin Valion Valkosipulivoita, mutta Sitruunavoi sopisi varmasti myös salaatin ainesten kanssa yhteen.

Lämmin linssi-katkarapusalaatti

3 dl Beluga-linssejä
2 rkl Valio Valkosipulivoita
1 varhaissipuli
1 punainen chili
300 g kirsikkatomaatteja
300 g pakastekatkarapuja
180 g Valio Viola salaattijuustokuutioita
1 - 2 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta silolehtipersiljaa
tuoretta viherminttua

Keitä Beluga-linssejä pakkauksen ohjeen mukaan n. 20 minuuttia. Valuta kypsistä linsseistä ylimääräinen neste pois siivilässä. Sekoita linssien joukkoon ruokalusikallinen valkosipulivoita. Siivuta varhaissipuli varsineen renkaiksi. Siivuta chili ohuiksi renkaiksi ja halkaise kirsikkatomaatit. Sulata pannulla ruokalusikallinen valkosipulivoita ja kuullota siinä varhaissipulin valkoinen osa sekä chili. Lisää joukkoon kirsikkatomaatit sekä  sulatetut katkaravut. Paista vielä sen aikaa, että kaikki ainekset lämpenevät. Älä kuitenkaan liian kauaa, ettei katkaravut sitkisty. Ota pannu liedeltä ja sekoita joukkoon lämpimät linssit ja salaattijuustokuutiot. Mausta salaatti balsamiviinietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon varhaissipulin siivutetut varret sekä reilusti hienonnettua silolehtipersiljaa ja viherminttua.

 Valkosipulivoi saatu Valiolta kampanjan yhteydessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-