sunnuntai 17. elokuuta 2014

Sieni-pekonipiirakka


Nyt on saatu vesisateita lähes joka päivä. Vaikka paahtavimmat helteet on onneksi ohi, lämmintä silti riittää. Lämpimästä ja kosteasta ilmastahan pitävät sienet ja niitä onkin nyt alkanut putkahdella esiin. Varsinkin kantarelleja ja haperoita löytyy jo ihan mukavasti. Jokunen tattikin, eikä eilen illalla käyty mustatorvisienipaikkaakaan turhaan tarkistamassa. Mustatorvisienet on kuivumassa, mutta aiemmin kerätyt kantarellit, haperot ja tatti menivät piirakan täytteeksi. Sienien lisäksi laitoin myös pekonia ja piirakan pohjataikina on perunasosejauhepohjainen. Sehän on meillä kestosuosikki suolaisten piirakoiden pohjana, koska siinä on hyvä koostumus, ja mikä parasta, pohja on erittäin maukas.

Sieni-pekonipiirakka

Pohja:
1 dl perunasosejauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 dl kylmää vettä

Täyte:
nokare voita
1 sipuli
n. 1 l metsäsieniä (esim. kantarelleja, haperoita, tatteja)
1pkt pekonia
2 dl turkkilaista jogurttia
1 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
yrttisuolaa
jauhettua valkopippuria
tuoretta persiljaa

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon hieman pehmennyt voi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka viileään n. 30 minuutiksi. Pistele pohjataikinaan haarukalla reikiä ja paista 200 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia. Paista puhdistetuista ja pilkotuista sienistä pannulla ylimääräinen neste pois. Lisää joukkoon nokare voita ja hienonnettu sipuli, ja jatka paistamista, kunnes sipuli pehmenee. Paista toisella pannulla paloitellut pekonisiivut rapeiksi. Lisää pekonisiivut sieni-sipuliseoksen joukkoon. Ota pannu liedeltä, ja anna jäähtyä hetken aikaa. Sekoita keskenään jogurtti, ruokakerma ja munat. Kaada seos pannulle sieni-pekoniseoksen joukkoon. Mausta seos yrttisuolalla ja valkopippurilla. Sekoita joukkoon hienonnettua tuoretta persiljaa. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja jatka paistamista vielä n. 30 minuuttia.  



8 kommenttia:

  1. Oih, on varmasti herkullinen piiras! Pekoni-sipuli-sieniyhdistelmä on lyömätön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienipiirakat on hyviä ja pekoni antaa täytteeseen hyvän lisän.:)

      Poista
  2. komea kasa kanttiksia...minä voisin kokeilla herkkusienillä tätä piirasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukava kantarellisaalis löytyi, vaikka jokunen vakiopaikka onkin menetetty hakkuiden vuoksi. Herkkusienistäkin piirakan voi tehdä, jos ei muita ole saatavilla.:)

      Poista
  3. Mukavasti olette jo löytäneet sieniä.:) Täälläkin on nyt sadellut kunnolla, joten toivottavasti sieniä tosiaan rupeaa kunnolla putkahtelemaan. Viime sunnuntaina kävimme metsäretkellä kantarellien toivossa, kyllä olivat kiven alla! Pieni saalis kantarelleja saatiin, mustatorvisieniä ei vielä näkynyt. Ei sentään tarvinnut aivan tyhjin käsin metsästä lähteä, joskus on käynyt niinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivasti sieniä on jo löytynyt, mutta lisää kaivataan.:) Vettä on nyt saatu päivittäin, joten luulisi sieniä tulevan. Vielä pitäisi vain löytyä aikaa sienimetsälle lähtöön. Ainakin nyt loppuviikosta pitäisi päästä tarkistamaan, joko kasvamaan jätetyt pienet mustatorvisienten alut olisi kerättävissä.:) Viime syksy oli niin heikko, että useimmiten sienimetsältä sai palata ilman saalista.:(

      Poista
  4. Todella ihanan näköinen piirakka! Rakastan niin sieniä ♥ ja varsinkin pekonin kanssa piirakassa. Itse en tiedä miten pääsisin metsään kun on tiheään syövä vauva. Sieniä tekisi kovin mieli! Pakkaseenkin olisi niitä kiva saada. Tuo kanttarellikori on aivan huikean näköinen! Arvokasta luonnon antia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olikin hyvää.:) Sienet on ihania ja sienestys myös. On tuo luonto aikamoinen aarreaitta tähän aikaan vuodesta. Aika mahtavaa, kun metsästä saa sieniä ja marjoja. Aikamoisen lisän niistä saa ruokapöytään.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-